perjantai 26. lokakuuta 2012

Sulatetut lasikorut


Keskeneräisenä, menossa polttoon.


Polton jälkeen, mielestäni onnistui ihan hyvin.


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Helmiensidontakurssi


Mukava päivä, korukerhossa aiheena helmien sidonta.Tein itselle  ja Nellille omat helmet.

torstai 11. lokakuuta 2012

Virkattu pikkuliina


Innostuin pitkästä, pitkästä aikaa virkkaamaan ja tein pari tälläista punaista pikkuliinaa.

Lasitöitä


   

Taas alkanut kiehtoa lasitöiden tekeminen, silloin niitä tuli tehtyä paljon. Nyt jaettu maailmalle, joten vois kaivaa hiomakoneen esille.