sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kivenhiontakurssi 3/4 2013

                          Vähän tiikerinsilmäkiveä. Tein vähän muutakin, mutten saanut vielä valmiiksi.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Koru lusikanvattesta


Kivenhiontakurssilla hiottu kivi ja vanha lusikka. siitä tuli mielestäni ihan ok koru.

Kivenhiontakurssi 2/4 2013


Kivenhiontakurssilla opeteltiin hiekkavalua. Vanhat roskahopeat sulatukseen. Oikeanpuoleinen on nukkekotini taulu,jota käytettiin mallina.Vasemmanpuoleista valutyötä on tarkoitus alkaa työstämään.


Tässä vähän valmiipana



Keskimmäinen kivi on kotimaisia pihakiviä, josta tehdään joskus koru. laitimmaiset kivet Iranista. Oikeanpuoleinen on kuulema keltakvartsia.


lauantai 12. tammikuuta 2013

Lusikkakoru

Kadesta eri hopeisesta lusikasta syntyi uusi lusikkakoru

Kivenhionta 1/4 2013


Kevään ensimmäinen kivenhionta kurssipäivä takana, Lapin kivi, jonka hioin ja aijon joskus tehdä hopeasta lenkin.ioin vähän muutakin, mutta valmistuu vasta ensikerralla.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Tuliaisia


Ystävä toi  Gran kanarialta kiven, jota jo hiottu. Meinaan yrittää sahata ja hioa hiaman pienemmäksi.


Sain amerikan tuliaisena hienoja kiviä, en ole vielä ottanut selvää, mitä kiveä nuo on.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Lusikanvarsia monitoimiketjuun



Lusikanvarsia monitoimiketjuun, lusikanvarsien välissä on renkaassa lukko, voi vaihtaa vaikka helmiä mielialan mukaan.

Vuosi alkaa..

Uuden vuoden rakettien paukkeen jälkeen innostuin kokeilemaan taulun molemmille puolille kukkia.