Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askartelu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. joulukuuta 2016

Jouluaskarteluja





Innostuin syksyllä keräämään käpyjä askarteluun, vähän maalia tai sitten ei. Muutama joulupallo avuksi. 


Vaneriporo Viipurista

Viipurin visiitillä löysin vanerisen poron. Siellä olisi ollut vaikka kuinka isoja samanlaisia, mutta tyydyttävä vähän pienempään.Vähän hopeamaalia päälle ja puuhelmet reikienkohdalle, jouluporo valmis.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Jouluaskartelua


Tein jo viime vuonna. Helppo kun liimaa naruun vuorotellen kaksi sydäntä ja kaksi tahteä vastakkain. Alas kiinnittää helmen, ja ei muuta kuin neulalla kiinni verhonlaitaan.

Helmitähdet


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Väriä syksyyn

Olin ostanut joltain kynttiläkutsuilta lyhdyn jossa kaksi lasia päällekkäin, välissä kuva. Keräsin syksyn lehtiä laminaatin väliin ja nyt minulla uusi syksynvärein koristeltu lyhty. Innolla odotan iltaa kuinkä kynttilän valo tulee lehtien raoista. Hyvin ovat värit ainakin muissa töissä säilyneet, jotka olen laminaattikoneella tehnyt. 

Yritin illalla kuvata uudelleen, valo tulee aika kauniisti raoista.

lauantai 25. elokuuta 2012