keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Väriä syksyyn

Olin ostanut joltain kynttiläkutsuilta lyhdyn jossa kaksi lasia päällekkäin, välissä kuva. Keräsin syksyn lehtiä laminaatin väliin ja nyt minulla uusi syksynvärein koristeltu lyhty. Innolla odotan iltaa kuinkä kynttilän valo tulee lehtien raoista. Hyvin ovat värit ainakin muissa töissä säilyneet, jotka olen laminaattikoneella tehnyt. 

Yritin illalla kuvata uudelleen, valo tulee aika kauniisti raoista.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Neidillle villaiivi

Kokeilin vaihteeksi pitsineuletta. Sitä on kiva neuloa,kun huomaa edistyvänsä.

Viikonloppupuuhastelua



Edellisen lauantain innoittamana koitin korvakoruja hopeasta, kurssilla harjoiteltiin hopeidusta kuparilangasta.Koukut vielä puuttuvat. Tein ohuen hopeisen rannetenkaan sekä uudistin vanhaa hematiitti sydämmillä.


lauantai 21. syyskuuta 2013

Hopealanka kurssi

Tänään vuorossa hopealankakurssi. Oppia tuli paljon ja vielä pitää kotona toteuttaa loppuja.mitä ei kerennyt päivällä tehdä. Harjoitustyöt tein kyllä hopeoidusta kuparilangasta.

Pikkuneidin villatakki


Innostuin tilaamaan turkista lankaa ja olikin hyvää neukoa. Neljä iltaa ja n.110 cm villatakki vqalmis. Jännää oli miten kuvio muodostui aina sen mukaan,kuika kapea kappale oli.

maanantai 12. elokuuta 2013

Viikonlopun puuhastelua


Palapeliä kerrakseen. 100 palaa kasaan muutamankerran. Olen tyytyväinen vaikka monenvuoden tauon jälkeen tuntu, ettei ole tehny milloinkaan.

perjantai 9. elokuuta 2013

Vähän koruilua


löytyi hopeinen langanpätkä,joka purettu toisesta koruata. vähän helmiä ja lukko ja rannerengas valmis.